Kohtaamisia

Kadulla kulkee miehiä, naisia, aikuisia, lapsia, vammaisia, mustia, valkoisia. Sairaita ja terveitä. Kiireisiä ja kiireettömiä. Äänekkäitä ja hiljaisia. Ja kaikkea näiden väliltä.

Olen hakeutunut juttusille hyvin erilaisten ihmisten kanssa, tietoisesti ja sattumalta. Meitä suomalaisia moititaan yleisesti tuppisuiksi, mutta rohkenen olla eri mieltä. Keskusteluyhteys yleensä aukeaa, kun osoittaa olevansa kiinnostunut toisesta ihmisestä. Joskus jäänmurtajana toimii karkki, toisinaan talutusremmin päässä oleva koira tai rattaissa vauvanunta nukkuva pienokainen. Se on hyvä alku, että menee puiston penkillä viereen istumaan. Puheenaiheena sää ei ole ollenkaan huono, jos haluaa päästä juttusille.

Näin vaalien alla ihmisiä puhuttaa menneitten vuosien valtakunnan politiikka. On käynyt selväksi, että ihmiset kaipaavat muutosta. Olen yllättynyt ja ylpeä niistä ikäihmisistä, jotka rohkenevat vaihtaa puoluetta. He ikään kuin päivittävät omia arvoja ja asenteita, kyseenalaistavat totunnaisuuksia. Ennen äänestyspäätöksen tekoa onkin hyvä miettiä, vastaavatko ehdokkaan tai puolueen arvot todellisuudessa omia arvoja ja asenteita, vai onko mielikuva kytköksissä menneisiin vuosiin, vuosikymmeniin tai jopa sukupolviin. En usko, että mummo kääntää haudassa kylkeään, vaikka äänestäisi vastoin aateperintöä. Tänä päivänä me elämme hyvin erilaisessa yhteiskunnassa kuin vaikkapa 1980-luvulla. Politiikka on aina riippuvainen ihmisistä. Politiikkaan saadaan muutos vain sillä, että ihmiset itse ovat valmiita muuttamaan omaa käyttäytymistään.

Olen vaalikampanjani aikana tavannut lukuisia ihmisiä. Valtaosa tapaamisista on pysäyttänyt tavalla tai toisella. En ole keskittynyt maksimaaliseen mainosten käteen törkkäämiseen kadulla. Sen sijaan olen panostanut aitoon kohtaamiseen ja kiinnostukseen. Olen tarjonnut olkapäätä, ollut kuuntelija ja tukija. Tänään kävin yhden mieleenpainuvimmista keskusteluista erään pariskunnan kanssa. Rouva oli juuri saanut Alzheimerin taudin diagnoosin. Siitäpä puhetta riitti, mutta puhetta merkityksellisempää hänelle oli tuntuva halaus. Hänen miehensä silmiin kihosi kyyneleet, lopulta halasin häntäkin.

Vaalityössä ei ole tärkeintä omat tarpeeni. Luontaisesti toivon saavani kannatusta ja mahdollisimman paljon ääniä. Silti koen, että tehtäväni on osoittaa ennen kaikkea ihmisyyttä toisia ihmisiä kohtaan. Mielestäni kansanedustajan yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on kyky samaistua kanssaihmisiiin, ymmärtää ja oppia ymmärtämään erilaisia elämäntarinoita ja elämänvaiheisiin vaikuttaneita seikkoja.

Illalla olin jakamassa mainoksia eri asuinalueilla. Erään taloyhtiön pihassa oli mies vaihtamassa autoonsa renkaita. Hän huomasi minut, kysyi olenko ehdokkaana. Tilanteeseen avoimena mennessäni huomasin käyväni pitkää keskustelua autokatoksessa kansanterveydestä, liikunnan merkityksestä ihmisen hyvinvointiin, ikääntymisestä ja lapsista. Olkaamme siis avoimia ja rohkeita, aina löytyy jotain yhteistä puhuttavaa.

Politiikka kaipaa aitoja ihmisiä, joilla on ymmärrys arjen haasteista, elämän iloista ja suruista. Ihmisiä, jotka ovat valmiita kannattelemaan toistenkin murheita eikä ajattelemaan vain omaa saavutettavissa olevaa hyötyä. Ihmisiä, joilla on rohkeus puuttua epäkohtiin ja toimia enemmän kuin vain puhua.

Categories: Mitä täällä tapahtuu?, Politiikka | Tags: , , , , , | Jätä kommentti

Naisen mitta

Miehen mitasta on sukupolvien ajan arvuuteltu, mutta en muista kuulleeni naisen mitasta vastaavaa. Naisen paikasta sen sijaan on puhuttu ennen ja tänä päivänä. Naisen mitta ujuttautui mieleni sopukoihin näin vaalityön alla. Miten mitata naiseutta tai naista, siinäpä visainen kysymys.

Vuosikymmeniä sitten ja sitä aikaisemmin naisen paikka oli kotona. Hoitamassa kotia ja lapsia. Miehen tehtävä oli huolehtia taloudellisesta turvasta. Tiedämme, että tänä päivänä roolit ja perinteisiksi mielletyt roolien mukaiset tehtävät voivat olla juuri päinvastoin. Edelleen yhteiskunnassamme on muureja, jotka estävät tai ainakin hidastavat perinteisten roolien avaamista. Yhtenä muurina mainitsen sen, että hedelmällisessä iässä olevien naisten on vaikea saada vakituista työpaikkaa tai edetä työurallaan.

Kävisikö naisen mitaksi kohdun venyvyys – kuinka monta lasta on synnyttänyt? Tällöin voidaan päästä lähelle elimellistä yhteismitallisuutta, kun mietitään miehen mittaa. Nykyään lapsilukumäärä ei käy naisen mitaksi ennen muuta sen takia, että naiset ovat muutama vuosikymmen sitten yleisesti ottaen vapautuneet alituisesta raskaudenpelosta. Ja hyvä niin.

Jossain vaiheessa elämää tyttö ja nainen kuulee lausahduksen, että nainen on naiselle susi. Totta. Jos naiseuden mittaa tarkastellaan ulkoisista paineista käsin, korppi korpin silmää nokkii. Jos et ole tarpeeksi laiha, olet läski. Jos olet kotona hoitamassa lapsia etkä työelämässä olet tavoitteeton ”vain kotona” oleva ÄITI. Jos et harrasta säännöllisesti ohjattua liikuntaa, osta erikseen urheiluvaatteita, ota selfieitä freesinä meikkikasvona salilla, olet todennäköisesti itsestäsi huoltapitämätön epänainen. Unohtuiko päivittää sosiaaliseen mediaan omin kätösin tehtyjä arjesta kaukana olevia ruokia eri lajikkeineen, ja kehua miten ruusunpunaisen ihanaa ja parfyymiltä tuoksuvaa arki on? Voi nimittäin käydä niin, että sosiaalisessa verkostossa epätodellisuudessa (virtuaalimaailmassa, somessa) joku ”kaveri” huomaa saamattomuutesi.

Elämäni ruuhkavuosia elävänä naisena ja äitinä koen yhdeksi velvollisuudekseni sen, että näytän omalla toiminnallani esimerkkiä lapsilleni, erityisesti tyttärelleni. Siitä huolimatta, että olen nainen ja äiti, voin osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja olla kotitaloutemme tasaveroinen vastuunkantaja kuin mieheni ja lasteni isä. Nykyajan mukaisesti olen myös somessa liikkuva. Pyrin kuvaamaan arkea, silloin kun sitä kuvaan, realistisesti ennen muuta siksi, että en sortuisi valehtelemaan ensisijaisesti itselleni enkä rakentamaan sellaisia kulisseja joiden romuttuminen lyyhistäisi koko elämäni. Ja siksi, että kanssasiskot huomaisivat, että eivät he ole yksin arjen haasteiden kanssa.

Ei ole miehen mittaa osoitettu eikä naisellekaan sitä voida yhdestä muotista taikoa. Aina on joku, joka ei fyysisesti, psyykkisesti tai sosiaalisesti täytä ulkopuolelta tuotuja ”mittoja”. Voimme mielestäni lopettaa puheet miehen ja naisen mitasta. Kukin venyy ja kutistuu omien voimavarojen ja mahdollisuuksien mukaan!

Categories: Mitä täällä tapahtuu? | Tags: , , , , , | Jätä kommentti

Tule lauteille!

Vihreät ehdokkaat tarjoavat löylyt Rajaportin saunalla!
Tiistaina 7.4. kello 18-20. Pispalan valtatie 9. Tervetuloa saunomaan, juttelemaan ja kahville!

Categories: Politiikka, Vierailut | Tags: , , , , , , | Jätä kommentti

Vihreällä bussikiertueella

Olen vihreän bussikiertueen matkassa tänään klo 11 alkaen Oriveden ABC-asemalta.

Toivottavasti tavataan!

Maanantai 6.4.
11:00-11.30 Orivesi, Oritupa ABC (kello 11 paikalla kansanedustaja Oras Tynkkynen)
12.00-12.30 Tampere, Lahdesjärven ABC (kello 12 paikalla kansanedustaja Oras Tynkkynen)
13:00-14:00 Akaa, Tokmanni (kello 13 paikalla kansanedustaja Oras Tynkkynen)
14:30-15:30 Lempäälä Klaffi ja Piironki kirpputorin parkkipaikka (kello 14:30 paikalla kansanedustaja Oras Tynkkynen)
16-16:30 Pirkkalan ABC (kello 16 paikalla kansanedustaja Oras Tynkkynen)
17-17:30 Kolmenkulman ABC (kello 17 paikalla kansanedustaja Oras Tynkkynen)

https://www.facebook.com/events/907976515891384/

Categories: Uncategorized | Tags: , , , , | Jätä kommentti

Onko vangeilla paremmat olot kuin vanhuksilla?

Asia ei ole lainkaan niin yksiselitteinen kuin kysymyksenasettelu otsikossa harhaanjohtavasti antaa ymmärtää. Samaa harhaanjohtavaa puhetta käydään keskustelupalstoilla, blogeissa ja kahvikeskusteluissa. Olen seurannut erilaisia keskustelupalstoja, joissa nousee esiin ajatus siitä, että maassamme vangeilla on paremmat oltavat kuin vanhuksilla. Yksikään vankien elinolojen paremmuutta vakuuttanut kommentoija ei ole osoittanut perehtyneensä asiaan kummastakin näkökulmasta. Tällaisia selvittäviä kommentteja en ole onnistunut löytämään ainoatakaan.

Tuumasta toimeen on lyhin työmatka, niinpä kutsuin itseni kylään Kylmäkosken vankilaan. Kotihoidon työntekijänä minulla on mielikuva ja kokemus siitä, millaisia tarpeita kotona asuvilla vanhuksilla on, ja millaisia palveluita he saavat. Lisäksi työni sairaanhoitajana tehostetun palveluasumisen ryhmäkodissa antaa rahkeita ottaa kantaa vanki-vanhus-vastakkain asettelevaan keskusteluun.

24.3.2015 on aurinkoinen päivä. Saavuin Kylmäkosken vankilaan sovittuun aikaan. Olin saanut ohjeet ilmoittautumiseen. Kalteriporteista sisään päästyäni olin vankilan sisäpihalla. Autiota ja hiljaista, pihalla ei näkynyt eikä kuulunut ketään eikä mitään. Päärakennuksessa minua oli vastaanottamassa vankilan johtaja, joka esitteli minulle rajoitetusti vankilaa sekä kertoi vankeinhoidosta ja Kylmäkosken vankilasta.

Hämmästyin suuresti absoluuttista hiljaisuutta. Ei edes seinäkellon tikitystä kuulunut missään. Keskusteluni vankilanjohtajan kanssa alkoi saatesanoilla, että tuomitun henkilön rangaistuksena on vapauden menetys. Tämän kuultuani koitin löytää yhtymäkohtaa vanhuksen elämään. Hyvin pian asia alkoi olla selvä, että vanhusta ja vankia ei voi verrata toisiinsa. Koti ja vankila eivät myöskään sovi realistiselle keskinäisvertailulle.

Vangeilla on mahdollisuus erilaisiin toimintoihin. Työpajalla tehdään mm. alihankintatöitä. Vapaa-ajan osalta vankilan johtaja totesi merkittävimmiksi seikoiksi hengellisen työn ja liikunnan. Mikäli hengellisyys ja uskonto ovat ikäihmisille tärkeitä elämän ulottuvuuksia, niin tässä kohtaa rohkenen väittää, että vangeilla on asiat paremmin kuin vanhuksilla asuinpaikasta riippumatta. Vankilassa on virkapappi, jota vangeilla on mahdollisuus tavata halutessaan. Toisaalla olen kuullut seniori-ikäisten palvelutalosta, jossa oli asukkaiden toiveena esitetty hartaustilaisuuksia. Toiveeseen oli seurakunnasta vastattu, etteivät heidän resurssinsa riitä hartaustilaisuuksien pitämiseen.

Ulkoilu ja mahdollisuus siihen ovat kestoaiheita vanhusasioissa. Vankien osalta ulkoilumahdollisuus tarkoittaa mahdollisuutta ulkoilla tunti vuorokaudessa määrättyyn aikaan. Ulos ei ole pakko mennä, eikä sinne kuljeteta esim. pyörätuolia käyttävää vankia, ellei hän itse kykene rullaamaan ulos. Vankilan johtaja sanoi, että ei henkilökunta vankeja ulkoiluta. Mikä on sitten esteenä vanhusten ulkoilulle? Omien työelämäkokemusteni mukaan ensisijaisesti näkymättömät esteet, joiksi lasken mm. kotihoitajan toteamuksen vanhukselle: ”Älä nyt vaan lähde ulos, ettet kaadu”. Eräs kotihoidon asiakas kertoi minulle, ettei ole puoleen vuoteen päässyt ulos, kun kukaan ei hänen kanssaan lähde ulos eikä ”kotihoitaja anna lupaa mennä yksin”.

Vanhukset eivät ole yhteen muottiin sovitettavia henkilöitä. Sen sijaan heillä on erilaisia elämänhistorioita sekä usein fyysisiä, psyykkisiä tai sosiaalisia vaikeuksia. Fyysisiin vaikeuksiin voidaan puuttua mm. asuinympäristön ja kodin esteettömillä rakenteilla. Sosiaalisiin vaikeuksiin voidaan hakea ratkaisuja tukemalla yhteisöllisyyttä ja vapaaehtoistyötä sekä läheisten ja omaisten jaksamista ja osallistumismahdollisuuksia pönkittämällä. Vangeilla on mahdollisuus rajattuihin perhetapaamisiin (kosketuskielto ja ei-kosketuskielto esim. omiin lapsiin) – vanhusten osalta kukaan ulkopuolinen henkilö tai taho ei ole oikeutettu esittämään tapaamisten rajoituksia. Vanhusten arkisia asioita voivat hoitaa läheiset, sukulaiset ja ystävät. Vankien kohdalla tilanne ei ole samanlainen.

Päästyäni suljetun osaston 8,5 neliön selliin, vankilan johtaja kysyi minulta (hyvin tietoisena julkisesta keskustelusta vanhukset vs. vangit), kuinka paljon olisin valmis maksamaan siitä hotellihuoneesta per vuorokausi. Huone, jossa on laverisänky, lattiaan ja seinään ruuvattu pöytä, yksi tuoli sekä ikkuna, jossa on pleksivahvistus sekä vessa ilman ovea ei vastaa omaa käsitystäni hotellihuoneesta. Kotihoidossa työskennellessäni olen käynyt lukuisissa kodeissa eikä yksikään ole vastannut samaa kuin selli. Eräs yksiö on mieleeni piirtynyt ja luonnehdin sitä lähinnä rotankoloksi. Vankilasellin nähtyäni näen sen asunnon uudesta näkökulmasta. Rotankolosta päästäänkin hyvin vankila-aiheesta toisenlaiseen näkökulmaan. On esitetty, että kotihoidon asiakkaana olevat huonokuntoiset vanhukset muistuttavat häkkiin hoidettavia eläimiä. Kielikuvat ovat vahvoja ja ne herättävät ennen kaikkea voimakkaita tunteita. Eläinsuojelulaki ja vankeinhoitolaki ovat monien muiden lakien ohella poliittisen toiminnan myötä syntyneitä lakeja. Taustat nousevat yhteiskunnassa vallitsevista arvoista ja asenteista. Vanhuspalvelulaki on tuskalla synnytetty laki, joka ei kykene vastaamaan vanhusten moninaisiin tarpeisiin. Millaisia ajatuksia tämä herättää? Millaisin keinoin voimme vaikuttaa ihmisten arvoihin ja asenteisiin?

Olen viikon ajan miettinyt päivittäin, mistä näkökulmasta lähestyn tätä asiaa. Selkeää kuvaa en ole saanut mielessäni muodostettua, mikä kertoo siitä, miten monisävyisestä asiasta lopulta onkaan kyse. Vertaus vankien ja vanhusten asuinoloista on mielestäni syvimmillään filosofista, jossa punnitaan, millaiseen elämään ihmisellä saa olla oikeus. Ikään kuin vangeilla tulisi olla mahdollisimman kurjaa (on maita, joissa näin on) ja hyvin ja ”oikein” eläneillä puolestaan kaikkea päinvastaista. Mielestäni ei ole mahdollista arvottaa asioita siten, että yhden hyvä on toisen paha. Joten en lähde ehdottamaan, että vankien hyvä ruoka (huom! hinta 2,50e/pv vs. kotihoidossa n. 8e/pv) vaihdetaan vanhusten huonoon ruokaan. Sen sijaan ehdotan, että selvitämme, miten on mahdollista, että vankilassa voidaan vangeille tarjotaan hyvää ruokaa (vankilan johtaja kertoi, että ruoka on hyvää, samaa saavat henkilöstöravintolassa asioivat työntekijät) edulliseen hintaan ja sama ei ole mahdollista kotihoidon asiakkaille. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna on mielestäni syytä pohtia syitä aterian hinnalle eikä sitä, miksi juuri vangit saavat hyvää ja edullista ruokaa.

Tuotan todennäköisesti pettymyksen joillekin lukijoille, kun tekstini ei sisällä raflaavia toteamuksia ja kuvauksia vankilaelämän loisteliaisuudesta. Toivon, että lukijat jäävät miettimään, millaisia kielikuvia keskusteluissa viljellään ja millaisin perustein. Lopuksi, kannustan ottamaan asioista selvää.

Jk. Merkittävää oli, millä ammattiylpeydellä vankilan johtaja kertoi vankeinhoitotyöstä. Se ei tarkoita vankien puolustamista tai ”paapomista”. Minulle jäi mielikuva, että vankilassa pyritään aidosti ja oikeasti saattamaan vanki kaidalle polulle ja tukemaan elämänhallintataitoja monella tavalla. Vanhusten hoivapalveluissa olen kuullut ja nähnyt monenlaisia ammattihenkilöitä. Ikäväkseni on todettava, että ammattiylpeys on osittain himmennyt, se on vaihtunut turhautumiseen, väsymiseen ja joillakin jopa asenneongelmiin.

Categories: Ikäihmiset, Mitä täällä tapahtuu?, Politiikka, Vierailut | Tags: , , , , | Jätä kommentti

Miksi äidit näyttävät väsyneiltä?

Muistan vuosien takaa ihmetykseni, miksi jotkut naiset, äidit näyttävät niin väsyneiltä. Eivätkö he katso peilistä ennen kuin lähtevät kotoaan ihmisten ilmoille? Miten rakkaudetonta viestintää kukaan pariskunta voi toisiaan kohtaan harjoittaa, kun tiuskivat ja nakkelevat niskojaan toisilleen kaupan kassajonoissa.

Olen pian 8-vuotias äiti, juhannuksen tienoolla 5-vuotias triplaäiti. Lasten saaminen ja äitiys ovat muuttaneet minua monella tavalla. Oikeastaan, muutos on suurin asenteissa eikä niinkään persoonassani. Tunnustan kyllä auliisti myös yksilötasoisen muutoksen syvintä sisintä myöten, sillä Keskimmäinen lapsistani on opettanut minulle paljon – ihmisyydestä ja ihmisestä, itsestäni. Niin usein olen hapuillut ja haparoinut ihmisyyteni ääriä, laitoja löytämättä. Yritän tasapainoilla, jotta laitoja ei tarvitsisi tunnustella. Olemme viime vuosina surreet kansallista surua siitä, kuinka osa vanhemmista päätyy laidan yli kamalin seurauksin. Uskallanko ääneen sanoa, että jossain määrin ymmärrän väsymyksen taakan alle luhistuneita ihmisiä?

Esikoisen oltua kolme vuotta ja kolme kuukautta ”vanha” syntyi perheeseemme kolmas lapsi. Tuossa vaiheessa olin päässyt jyvälle siitä, miksi jotkut naiset näyttävät väsyneiltä. Että todellakin on mahdollista lähteä likaisissa vaatteissa asioille ja ilman huoliteltua ulkonäköä. Muistinmenetys ansaitsisi kokonaan oman kirjoituksensa. Odotan innolla, koska julkinen keskustelu löytää pikkulapsiperheiden vanhempia vaivaavan dementian ja ymmärretään se tosiasia, millaisessa väsymyksen, uupumuksen ja moniajon yhtälössä nykyvanhemmat yleensä elävät. Miten työelämässä olevien vanhempien väsymys heijastuu työpaikalle, lienee selvittämätön sarka. ”Äiti, sää UNOHDIT!”. ”Niin unohdin, anna anteeksi.” Ei edes kiireinen aamu, mutta Kolmikon saattaminen kouluun, eskariin ja päikkyyn ei mennyt tänään(kään) ihan putkeen. Kuopukselle olisi pitänyt olla oma pulkka tai liukuri mukaan. Ei se tullut yllätyksenä, pulkkatarve eikä unohtaminenkaan. Sisällä silloin tällöin itselleni armollisuutta osoittava ääni sanoo, että ei taivaankansi tippunut niskaan, voin viedä pulkan myöhemmin. Mutta sitten se yleensä isompaa messua itsestään pitävä ääni toteaa, että taaskaan en muistanut.

”Työn ja perhe-elämän kaaosvuosissa kahlaavat vanhemmat eivät halua tietää, koskiko lapsi tunnilla vesihanaan vai seisoiko välitunnilla piirissä, jossa oli kännykkä esillä. Vanhemmille riittäisi vähäisempi kooste suurista linjoista lapsen kouluelämästä.” kirjoitti Sari Helin koulun ja kodin välisestä sähköisestä tiedotuskanavasta. Kannoin korteni kekoon keskustelussa, koska koin, että minullakin on kokemukseni, kun seuraan kolmen lapsen kohdalla sähköistä tiedostusta. Kuinka ollakaan ymmärrystä sekä oli että ei ollut tarjolla. Hetken odoteltuani havaitsin, että jaahas, tulihan se ässä hihasta: ”Miksi hankkia lapsia, jos ei jaksa heistä huolehtia”…

Olen niin usein näyttänyt väsyneeltä mutta sitäkin enemmän tuntenut itseni väsyneeksi. Elämä on ajoittain ollut suossa rämpimistä. Omaa ihmisenä kasvua, vanhemmuuden opettelua, ruuhkavuosista selviytymistä ei ole helpottanut krooninen univaje, työelämän vaatimukset – listaa voisi jatkaa loputtomiin. Vanhempana olen kaivannut ennemmin tukea ja lohtua sen sijaan, että kysytään, pitikö lapsia hankkia. Työelämässä alituiset muutokset vaativat muutenkin työn tekijältä paljon, mutta mistään emme valmiuksia muutosten vaikutuksiin saa.

Kaupassa toisilleen kiukuttelevat pariskunnat saavat osaltani enemmän ymmärrystä niin kuin myös väsyneet äidit, olipa hiukset sitten pestyinä tai ei. Näkökantani on vuosien myötä laajentunut, sillä huomaan ajattelevani ja katsovani myös väsyneitä isiä. Olisiko aika ottaa myös väsyneet isät mukaan keskusteluun? Ehdotan äitiys- ja lastenneuvolaan todellista ja konkreettista isien mukaan ottamista. Tarkoitan, että isille tarjottaisiin muutakin kuin tuoli. Äitiys- lasten- ja perheneuvoloiden toiminta on turvattava ja kehitettävä siten, että ne vastaavat todellisiin nykyajan vaatimuksiin.

Categories: Mitä täällä tapahtuu?, Politiikka | Tags: , , , , , | Jätä kommentti

Miksi ammattihoitajia ei kuunnella – Mielipidekirjoitus Al. 22.2.2015

Mielipidepalstalla on käyty vilkasta keskustelua vanhusten mahdollisuuksista saada tarpeitaan vastaavaa hoivaa. Suurennuslasin alla on erityisesti kotihoito siitä näkökulmasta, vastaavatko kotihoidon tarjoamat palvelut asiakkaan todellisia tarpeita.

Olen julkisesti tuonut esille ikäihmisten palveluiden riittämättömyyden. Muistisairas läheiseni uhattiin palveluntuottajan toimesta ”heittää pihalle” hoivakodista, koska vaadin sopimuksen mukaista toimintaa. Ei siis ihme, että läheiset eivät uskalla rohkeasti puuttua epäkohtiin. Erityisen pelottavaa on se, että edes hoitotyön ammattilaiset eivät uskalla puuttua epäkohtiin.

Miksi hoitotyön ammattilaisten kokemuksia ei kuunnella ja hyödynnetä palveluiden suunnittelussa? Tiedämme, että kotihoito ei takaa vanhukselle hyvää elämää. Suotavaa olisi, että virkamiehet jalkautuisivat hoitotyön arkisiin ympäristöihin, jolloin todellisuus avautuisi. Valtuustoaloite tällaisen mahdollistamiseksi sai hämmästyksekseni vastustusta Tampereen valtuutettujen, myös hoitotyön ammattilaisten keskuudessa. Pelkona oli, että sitten tulisi kutsuja päiväkoteihinkin, eikä sellainen jaksa kuulemma kiinnostaa.

Omat kokemukseni kotihoidon työntekijänä ovat näyttäneet minulle asiakkaiden laajan kirjon itsenäisesti pärjäävistä vanhuksista niihin, jotka eivät tiedä, missä ovat, mitä lusikalla tehdään ja missä käydään tarpeilla. Olen kohdannut myös niitä vanhuksia, joilla ei ole läheisiä huolehtimassa arjen sujumisesta. Sukupolvien välinen velka kasvaa kasvamistaan, ellei ikäihmisten palveluita saada todellisia tarpeita vastaaviksi.

Hanna-Kaisa Heilimo

sairaanhoitaja

Tampere

Categories: Ikäihmiset, Politiikka, Terveys ja palvelut | Tags: , , , , , | Jätä kommentti

Kuolinilmoitusten lukeminen ei riitä vanhusten viriketoiminnaksi – mielipidekirjoitus Al 5.2.2015

Hoivakoti kuntoon- sarja on sysäissyt liikkeelle ikäihmisten hoivan ja palvelun vallankumouksen. Syy ja tarve ovat ilmiselviä, kun julkisuuteen nousee yhä enemmän ikäihmisten kaltoinkohtelua niin kotihoidossa kuin laitoshoidossakin. Totunnaisuuksia ravistelee myös kulttuurinmuutos, sillä yhä useampi ikäihmisen läheinen kuuluu sukupolveen, joka osaa vaatia palvelulta laatua ja sisältöä. Siksi ihmettelen, kuinka veronmaksajat eivät yleisesti ole kiinnostuneita siitä, miten eritasoisia hoivapalveluja verovaroin tuetaan.

Suomen geriatrien tunnustuspalkinnon saanut Hoivakoti kuntoon- ohjelmasarja on osoitus rohkeuden ja muutoshalukkuuden arvostamisesta ja tukemisesta. Uskon, että taustalla on toive ja halu tehdä ikäihmisten elämä mielekkääksi, hoiva laadukkaaksi sekä henkilökunta osalliseksi ja motivoituneeksi arvokkaaseen työhönsä yhteistyössä läheisten ja vapaaehtoisten kanssa.

Usein muutos koetaan uhkana. Olen kuullut hoivatyön ammattihenkilöiltä, ettei ikäihmisten palveluissa olevia epäkohtia saisi nostaa julkiseen keskusteluun, vaan ne tulisi käsitellä siellä, missä ne tapahtuvat. Julkista keskustelua ja yleisen tietoisuuden laajentumista kuitenkin tarvitaan, jotta saavutetaan muutos, jonka myötä kaikki ikäihmiset olisivat tasavertaisia palveluiden edessä. Myös ammattihenkilöiden tietoisuuden laajetessa on mahdollista tukea muutosta sekä motivoida työhön ja hoivaan, jossa keskipisteenä on ikäihminen. Muutos laadullisesti parempaan hoivatyöhön tukee myös ammattihenkilöiden ammatti-itsetuntoa ja arvostusta. Täten muutos onkin mahdollisuus.

Ehtookodot, iltaruskot, päätepysäkit ja tuonelat ovat tilanteessa, jossa toiminnan on muututtava. Ikäihmisten hoiva ja palvelut kaipaavat päivittämistä tälle vuosituhannelle. Muutos lähtee pienistä asioista alkaen hoivayksiköiden nimien elävöittämisestä. Vuonna 2015 viriketoiminnaksi ei mielestäni voi hyväksyä kuolinilmoitusten ääneen lukemista, vaan viriketoiminta on mukautettava arkiseen elämään. Viime vuosituhannen alkuvuosikymmeninä syntyneet sukupolvet eivät ole harrastajasukupolvia. Heille on tärkeämpää ja mielekkäämpää saada kokea olevansa hyödyllisiä ja arvokkaita. Kunnioittamalla ihmisen elämänhistoriaa osallistamalla ja arvostamalla osaamista myös vanhana ja vaivaisena ollaan ihmisyyden äärellä.

Hanna-Kaisa Heilimo

eduskuntavaaliehdokas (Vihr.)

sairaanhoitaja

Categories: Ikäihmiset, Mitä täällä tapahtuu?, Politiikka, Terveys ja palvelut | Tags: , , , , , , | 2 kommenttia

”Kaaosvuosia elävät vanhemmat vihaavat Wilman kautta tulevaa lasten seurantaa”

”…kaaosvuosia elävät vanhemmat vihaavat Wilman kautta tulevaa lastensa reaaliaikaista seurantaa.” kirjoittaa Sari Helin blogissaan. Rajusti muotoiltu, mutta kyllä minun on helppo samaistua ja tunnustaa: sekä Helmin, joka on Wilhan sisko että Tenavanetin seuraaminen aiheuttaa sydämen muljahduksia, takykardiaa, huokailuja ja muistin rasittumista. Suurimman ahdistuksen vallassa olen kysellyt muilta vanhemmilta, miten he kokevat nykyviestinnän kodin ja koulun välillä. Olen kysellyt myös omilta vanhemmilta ja muilta heidän sukupolven edustajilta, miten tiedotus kodin ja koulun välillä on aiemmin hoidettiin ja kuinka usein viestejä tuli. Minulla oli peruskoulun yhdeksän vuoden aikana yksi reissuvihko. Se reissuvihko oli käytössä 3.-4. luokilla.

Yritän olla hyvä, tunnolinen ja kunnollinen äiti myös kouluaikuisten mielestä. Seuraan Helmiä. Seuraan, koska tiedän, että sen seuraamista seurataan. Olipa sähköinen reissuvihko mikä tahansa, seuraan kuitenkin. Ja seuraan ruutuvihkoakin, varmuuden vakuudeksi! Jos vaikka olisi sattunut tulemaan joku tiedote, pitäkö huomiselle varautua jotenkin erityisesti. Tai, kuka on ollut kenenkäkin kanssa painimassa. Ikävä kyllä en kesken työpäivän, työpaikaltani voi asiassa siinä tilanteessa auttaa. Uskon ja luotan, että aikuiset päiväkodissa ja koulussa ovat ammattitaitoisia hoitamaan tilanteen paikan päällä. Kotona asia voidaan käsitellä perheen kesken, mutta negatiivinen tapahtuma toistuu lapsen kohdalla moneen kertaan, kun sitä vatvotaan pitkin päivää.

Päiväkodin Tenavanetti on myös oma saagansa. On teemapäivää, retkiä jne. On se kiva, että lapsille tarjotaan virikkeitä. Toisaalla kuitenkin moititaan vanhempia lapsen elämän virikkeellistämisestä ja sirkushuvien jatkuvasta järkkäämisestä. Voisiko siis päiväkoditkin keskittyä ihan taviselämään ilman erityisempiä viikko-ohjelmia. Ei meillä kotona ehditä tai edes jakseta ajatella elämää viikkosuunnitelmien pohjalta. Vaihtuvat oman lelun päivät ovat oma rasite aivotoiminnalle (onneksi Kuopuksemme ei vaadi juuri-sitä-oikeaa-omaa-lelua vaan hänelle myös oman lelun päivänä kelpaa päiväkodin lelut). Ehkä nämä kaikki on yhden lapsen kanssa jotenkin järjestettävissä mutta ei kolmen lapsen perheessä. Mitenkäs ne perheet joissa on vielä enemmän lapsia? Tiedän, että jotkut perheet ovat kieltäytyneet käyttämästä näitä sähköisiä reissuvihkoja siitä syystä, että eivät pysty arjen keskellä seuraamaan viiden lapsen tapahtumia, jota ovat eri salasanojen ”takana”.

Aika muuttuu nopeasti. Hyvin nopeasti. Omalla kohdallani ahdistus on siirtynyt nyt netistä kännykkään. Kun näen, että minulle on tullut kesken työpäivän puhelu päiväkodista, sydän pomppaa kurkkuun, mitä nyt. Tällä kertaa se olikin vain kirjastosta MINULLE lähetetyt terveiset palauttaa lapseni kortilla varaamani kirja. Toivon pilkahdus viestinnän positiivisesta luonteesta?

”Työn ja perhe-elämän kaaosvuosissa kahlaavat vanhemmat eivät halua tietää, koskiko lapsi tunnilla vesihanaan vai seisoiko välitunnilla piirissä, jossa oli kännykkä esillä. Vanhemmille riittäisi vähäisempi kooste suurista linjoista lapsen kouluelämästä.”

http://yle.fi/uutiset/sari_helin_wilma_pilaa_kodin_ja_koulun_loputkin_valit/7780204

Categories: Lapset, Mitä täällä tapahtuu? | Tags: , , , , , , | Jätä kommentti

Koijärveltä eduskuntaan

Viikko sitten lauantaina, 10.1.2015 käynnistin oman eduskuntavaalikampanjani Maaseutu- ja erävihreiden ja lukuisten forssalaisten paikallisten yhteistyössä järjestämässä tapahtumassa Koijärvellä. Tapahtuman puhurina oli Vihreän uuden aallon sysäys ja mistäpä muualta kuin Koijärveltä. Videotallanne Koijärven tapahtumasta on katsottavissa osoitteessa http://bambuser.com/v/5206394. Oma osuuteni on kuunneltavissa ja katsottavissa kohdasta 1:00:50.

Ville Niinistö ja Hanna-Kaisa Heilimo Koijärvellä

Ville Niinistö ja Hanna-Kaisa Heilimo Koijärvellä

Ollessani ehdokkaana viime kunnallisvaaleissa kuulin hyvin monelta katujen ja polkujen kanssakulkijoilta, tutuilta ja tuntemattomilta, että Vihreät on kadottanut kosketuksen luontoon. Muun muassa tästä syystä haluan olla mukana uudessa aallossa, jossa luontoarvot ovat tarvitsemallaan ja ansaitsemallaan paikalla! Eikä ainoastaan puheissa vaan myös teoissa.

Neljän kuukauden päästä on eduskuntavaalit, joissa olen ehdokkaana Pirkanmaan vaalipiirissä. Ehdokkuuteen minut ajoi vimma ja tahto tehdä asioita ihmisen, hyvinvoinnin ja luonnon puolustamiseksi. Vaalislogan ”Arjen aitoja tekoja” sisältää tapani toimia, puhun vähemmän – teen enemmän. Teen niitä asioita, joiden puolesta puhun.

Uskottava eduskuntavaalikampanja vaatii rahaa. Kuten olen aiemmin ilmaissut,maksan suurimman osan vaalikuluista itse. Joka tapauksessa, otan suurella kiitollisuudella vastaan pienetkin lahjoitukset. ”Tue Hanna-Kaisaa” on suora linkki lahjoittamiseen. Minulta on kyselty suoraa rahan antamista, mutta avoimuuden ja selvyyden kannalta on kaikin puolin helpompaa antaa rahallinen tuki mainitsemani linkin kautta. Jk. Yrityksiltä, yhdistyksiltä tms. en ota lahjoituksia vastaan.

Hyvää alkanutta vuotta 2015 meille kaikille ja erityisen jännittävää kevättä.

Categories: Politiikka, Vierailut | Tags: , , | Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 178 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: